Esteetön media ei kompastu sanavalintoihin

Kuljettaako pyörätuoli henkilöä vai käyttääkö henkilö pyörätuolia kulkemiseen? Mitä sinä sanoillasi painotat?

Monimuotoisuuden lisääntymiseen mediassa on kiinnitetty viime vuosina aiempaa enemmän huomiota. Hyvää tarkoittavan jutun voi kuitenkin helposti pilata ajattelemattomuudella ja huonoilla sanavalinnoilla, jos aihepiiri ei ole entuudestaan tuttu.

Omnipressillä on syvällistä osaamista yhteiskunnallisesta mediasta ja sisällöistä. Tässä kolme huomiotamme, kuinka vammaisuudesta tulisi puhua:

A ≠ B. Älä niputa yhdeksi joukoksi.

Sana vammainen on parempi ymmärtää adjektiivina kuin substantiivina. Tämä on valaiseva esimerkki siitä, miten termien käyttäminen tulee nähdä.

Yleisellä tasolla ei ole soveliasta puhua esimerkiksi nuorista vammaisista, vaan mieluummin vammaisista nuorista tai nuorista, joilla on jokin vamma. Tai ihan vain nuorista ihmisistä. Yksilön kohdalla on parasta kysyä henkilöltä itseltään, mitä termiä hän haluaa vammaan viitattaessa käytettävän, sillä vammojen lailla henkilöiden kokemus omasta vammastaan on yksilökohtainen. Sopiva termi voi hänen kohdallaan olla vaikkapa liikuntavammainen, fyysisesti vammainen, toimintarajoitteinen tai vammautunut.

Tai tarvitseeko asiaa mainita ollenkaan, jos se ei ole jutun kannalta olennaista? Vamma on pysyvä toimintakyvyn haitta, joka voi olla synnynnäinen tai yhtä hyvin onnettomuuden tai sairauden aiheuttama. Niiden vaikutus ihmisen elämään ja toimintakykyyn on aina yksilöllistä ja suhteessa ympäristöön, eikä vamman tulisi antaa määritellä ihmistä hänestä kirjoittaessakaan.

Tavallista elämää – aivan niin kuin sinunkin.

Vamma harvoin on henkilölle hänen identiteettiään määrittävä tekijä vaan vain yksi ominaisuus muiden joukossa. Toimittajan on pystyttävä näkemään pelkän vamman sijaan ihminen, ainutlaatuinen yksilö. Kiinnostavaa kerrottavaa löytyy vamman lisäksi varmasti muiltakin elämän osa-alueilta.

Jutun näkökulmana dramaattinen selviytymistarina, jossa esimerkiksi liikuntavammainen henkilö on pystynyt saavuttamaan jotain suurta vammastaan huolimatta, voi tuntua henkilöstä oudolta tai loukkaavalta, jos hän kokee vain elävänsä tavallista elämää liikkumisen apuvälineen kanssa. Toimittajan tulisi tarkastella omia ennakkokäsityksiään kriittisesti ja pohtia, miten esittää vammaisuutta teksteissään. Käytettävästä kielestä ja jutun painotuksesta voi kysyä mielipidettä jutussa esiintyviltä henkilöiltä. Yleisemmin aiheesta saa tietoa esimerkiksi vammaisalan järjestöiltä.

Onko subjektilla ja objektilla jotain yhteistä?

Ja todellakin: siinä on eroa, kuljettaako pyörätuoli henkilöä vai käyttääkö henkilö pyörätuolia kulkemiseen. Henkilö tulee esittää aktiivisena tekijänä omassa elämässään niin tekstissä kuin valokuvissakin.

Valokuvien kohdalla pienet muutokset voivat tehdä suuren vaikutuksen. Tulisi miettiä, esitelläänkö vammoja tai apuvälineitä kuvissa vain kuriositeettina vai palveleeko niiden näyttäminen jutun näkökulmaa ja tarkoitusta, ja ovatko ne vain yksi ominaisuus ihmisen elämässä.

Hyvissä valokuvissa tulisi näyttää vammaisten henkilöiden elävän normaalia elämää ja välttää stereotypioiden toistamista. Antamalla vammaisuudelle kasvot ja nimen voi luoda kuvaa vammaisista itsenäisinä henkilöinä ja osana yhteiskunnan arkea.

Eemeli Sarka on työskennellyt aiemmin niin ambulanssissa kuin kotihoidossa ja tottunut kohtaamaan erilaisia ihmisiä vaikeiden asioiden äärellä. Nyt hän toimii kuvaavana toimittajana sekä Invalidiliiton IT-lehden ja Kuurojen Urheilun toimitussihteerinä. Kun haluat kanaviisi sisältöpainotukset kohdalleen, ota yhteyttä Eemeliin: eemeli.sarka@media.fi.

Kuva: Timo Porthan

Joko luit nämä?

Tiina Parikka:
JAA