Jukka ja Sirpa Kuoppamäki viettävät eläkepäiviä Saksassa

Sirpa ja Jukka Kuoppamäki ovat pitäneet yhtä myötä- ja vastoinkäymisissä ja saattaneet suuren perheensä maailmalle. Nyt eläkkeellä he voivat tehdä, mitä haluavat. Vaikka uusia lauluja.

Taidekeskus Salmelassa heinäkuussa 60-vuotistaiteilijajuhlaansa viettänyt lauluntekijä ja trubaduuri Jukka Kuoppamäki, 77, on piipahtamassa Sirpa-vaimonsa kanssa kesämökillään Porvoon Emäsalossa ties kuinka monennen kerran tänä vuonna.

Pariskunta asuu edelleen Saksassa, minne heitä sitovat Kölnin seudulle asettuneet viisi nuorinta lasta – Inka, Miika, Taika, Joona ja Aarni – perheineen. Kaksi vanhinta, Anna ja Petri, asuvat perheineen Suomessa.

– Muutimme 1977 kuuden lapsen kanssa Stuttgartiin, missä meille syntyi vielä seitsemäs 1983. Anna ja Petri olivat jo niin isoja, että halusivat palata Suomeen, mutta nuoremmat – vaikka osaavat hyvin suomea – sopeutuivat elämään Saksassa, Sirpa kertoo.

– Suomessa vietämme pitkän kesäloman ja joulut. Lisäksi käyn täällä keikoilla suurin piirtein kerran kuussa, Jukka lisää.

Lauluja syntyy edelleen

Suuret ikäluokat tuntevat Kuoppamäen. Vaikka sitä nuoremmille hänen nimensä ei olisi enää tuttu, hekin tuntevat hänen laulujaan – joista ehkä tunnetuin on 1970-luvun alussa sävelletty Sininen ja valkoinen, Suomen epävirallinen kansallislaulu.

Jukan kynästä on lähtenyt runsaasti muitakin ikivihreitä melodioita joko hänen itse esittämänään, kuten Pieni mies, Kiskot vievät etelään ja Valtatie, tai muiden artistien esittämänä.

– Teostollakaan ei tiedetä, montako niitä lauluja lopulta on. Tällä alalla vain ne laulut merkitsevät jotain, jotka tunnetaan. En tee enää turhia lauluja enkä tee niitä väkisin – ja en myöskään enää tehtaile lauluja kilpailuihin, Jukka kuvaa suhtautumistaan laulujen tekoon.

Kohti läpimurtoa artistina

1960-luvun puolivälin aikoihin Jukan musiikillinen mielenkiinto suuntautui folk-musiikkiin. Ajan virtausten mukana kuvaan tulivat myös popmusiikki, sekä kukkais- ja rauhan­aate pari vuotta myöhemmin.

– Kokeilin joka suuntaa. Me olimme hirveän ylpeitä, kun Hesarin yleisönosastossa kirjoitettiin, että eihän Suomessa ole muita hippejä kuin Kuoppamäen veljekset. Siinä oli koko hippiliike, ei täällä pystynyt makailemaan puistossa tammikuussa, Jukka virnuilee.

Kuoppamäki löysi omimmaksi tyylikseen melodisen, trubaduuri- ja chanson-henkisen laulelman, jossa sanat olivat tärkeässä roolissa. Varsinainen iskelmä tuli kuvaan 1970-luvulle tultaessa, ja Kuoppamäen suosio vain kasvoi.

– Pieni mies, Sininen ja valkoinen ja Ei kauniimpaa pääsivät radion listalle, mikä oli siihen aikaan iso asia. Osallistuin joka vuosi Syksyn sävel -kilpailuun, joissa yleensä aina hävisin Irwin Goodmanille. Vuonna 1973 voitto kuitenkin heltisi Kultaa tai kunniaa -laululla.

Hyppy tuntemattomaan

Jukan menestys laulajana ja lauluntekijänä vaihtui pitkään hiljaisuuteen vuonna 1977, sillä Jukka käytännössä luopui laulajanurastaan ja muutti perheensä kanssa Saksaan steinerilaisen Kristiyhteisön pappisseminaariin opiskelemaan.

Aloite Saksaan lähdöstä tuli Kristiyhteisön Suomeen tuoneelta Helmer Knutarilta, ja oli sovittu, että Jukka palaisi seminaarin jälkeen takaisin Suomeen Kristiyhteisön seurakuntatyöhön. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan erään kollegan sinnikkään vastustuksen takia hänet määrättiin jäämään Stuttgartiin.

– Me emme sitä päätöstä tehneet, vaan se päätettiin meidän puolestamme. Stuttgartista siirryimme aikanaan Wuppertaliin ja sitten Dortmundiin, jossa vietimme 20 vuotta, Jukka sanoo.

– Elimme Saksassa täyttä elämää. Saksassa myös löysin paikkani pastorina Dortmundissa. Sen jälkeen, kun jäin eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen vuonna 2012, olemme voineet tehdä, mitä itse haluamme. Minulle erityisen tärkeitä ovat konsertit, joissa voin kohdata yleisöni, joka haluaa kuulla minua livenä. Se on sitä todellista lauluntekijän elämää, niin kuin on ollut kautta aikojen.

 

Teksti: Jussi-Pekka Aukia
Kuva: Timo Porthan

Artikkeli on tiivistelmä. Koko artikkeli on julkaistu Meidän Suomi 5/2019 -lehdessä.

JAA